KUOLLEITA KUKKIA MIASMALASTA

KUOLLEITA KUKKIA MIASMALASTA

TYYPPI
Asiakastyö
ASIAKAS
Toni P. J. Saarinen, Osuuskumma
TYÖTEHTÄVÄT
Kirjakuvitukset sisäsivuille & kansiin, kuvitusten taitto kanteen & oheistuotteisiin + kirjainmuotoilu & fontit
VUOSI
2024
Kuolleita Kukkia Miasmalasta on Toni P. J. Saarisen esikoisromaani, joka kuljettaa lukijan kuolleiden valtakuntaan pilke silmäkulmassa. Omaperäisen fantasiakerronnan ohella teos käsittelee perhesiteitä, kapinallisuutta ja ulkopuolisuuden kokemusta mustan huumorin keinoin. Kirja oli myös vuoden 2024 tähtifantasiaehdokas erikoismaininnalla ansiokkaasta kuvituksesta.

Jo projektin alussa oli selvää, että kansikuvitukseen haluttiin mädäntyneitä kukkia, ruosteisia koneenosia ja 1920-luvun saksalaisesta ekspressionismista vaikutteita ammentavaa visuaalista maailmaa. Lähdin rakentamaan tätä ilmettä karkeille papereille maalatuilla mustekuvituksilla, joita yhdistelin, väritin ja käsittelin digitaalisesti.

Suunnittelin myös kirjan nimen kirjainmuotoilun, joka sai vahvimmat vaikutteensa elokuvista The Cabinet of Dr. Caligari (1920) ja Metropolis (1927). Mukautin niiden estetiikan omaan tyyliini ja mustemaiseen muotokieleen. Lisäksi kuvitin kirjan neljä lukua myyttisyyttä korostavalla otteella, kreikkalaisten maljamaalausten hengessä.
Kuolleita Kukkia Miasmalasta on Toni P. J. Saarisen esikoisromaani, joka kuljettaa lukijan kuolleiden valtakuntaan pilke silmäkulmassa. Omaperäisen fantasiakerronnan ohella teos käsittelee perhesiteitä, kapinallisuutta ja ulkopuolisuuden kokemusta mustan huumorin keinoin. Kirja oli myös vuoden 2024 tähtifantasiaehdokas erikoismaininnalla ansiokkaasta kuvituksesta.
Jo projektin alussa oli selvää, että kansikuvitukseen haluttiin mädäntyneitä kukkia, ruosteisia koneenosia ja 1920-luvun saksalaisesta ekspressionismista vaikutteita ammentavaa visuaalista maailmaa. Lähdin rakentamaan tätä ilmettä karkeille papereille maalatuilla mustekuvituksilla, joita yhdistelin, väritin ja käsittelin digitaalisesti.
Suunnittelin myös kirjan nimen kirjainmuotoilun, joka sai vahvimmat vaikutteensa elokuvista "The Cabinet of Dr. Caligari (1920) ja "Metropolis (1927)". Mukautin niiden estetiikan omaan tyyliini ja mustemaiseen muotokieleen. Lisäksi kuvitin kirjan neljä lukua myyttisyyttä korostavalla otteella, kreikkalaisten maljamaalausten hengessä.

VARIAATIOITA JA LUONNOKSIA KIRJAINMUOTOILUSTA

KANSIKUVITUSTEN VÄRIVARIAATIOITA

LUONNOKSIA TAITOSTA & KUVITUKSISTA